...siitä kun aamulla herää silmät pystyssä. Väsyttää mutta ei kuitenkaan voi nukkua.
Voihan aamulla 4:30 tehdä muutakin kuin nukkua. Vaikka kirjoittaa.
Mitään järkevää syytä blogilleni en keksi. Ainoastaan suuri sisällä jäytävä harmitus.
Olen miettinyt zenbuddhaa, kuunnellut alkuperäiskansojen musiikkia, ajatellut aurinkoa joka on livennyt kuukausien taa. Mindfullnessiakin yritin. Ei auta.
Mantrana soi ärsyttävä päiväkotijollotus korvissa. Kyykkyyn, ylös ja ympäri, ympäri ja ylös!
Ainahan voi etsiä vikoja ja syitä. Pöljää ja turhaa touhua se on. Oma tyhmyyshän se yleensä on harmituksen keskiössä. Ja oma saamattomuus, tana.
Tunnevellissä lilluminen ilman vastarantaa on helvetin kuluttavaa. Ajattelin uida kuitenkin ja pysyä pinnalla.
Luulen että tähän tunneähkyyn on hyvä ratkaisu, kengät jalkaan ja raittiiseen ilmaan. Kun on tarponut räntäsateessa ja sohjossa noin 400 km niin voi varmaan kokea puhdistavan zenbuddhalaisen kävelymeditaation nirvanan, toimii kuin tyhjenevä ilmapallo. Ei harmita enää kun jalat ovat tohjona, sattuu oikeasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti