Kehästä ulos,hop!

Sama levy jauhaa ja jauhaa ja tuntuu että eihän tästä tule nyt mitään. Suunnitelman punominen on työlästä. Ja sitten yhtäkkiä, ajatukset ovat ihan selkeät ja kirkkaat.
Oikeastaan vastaus voi syntyä helposti kun uskaltaa katsoa ongelmia vähän toisesta kulmasta.
Se mikä ennen on kalhinnut ja sitonut onkin oikeastaan poissa ja edessä on riemastuttavia ideoita.
Muutos tuo tullessaan raikkautta ja tilaa ajatella toisin.
Katsoin ohjelman tytöstä, joka tahtoi auttaa köyhiä, kadulla eläviä ja hädässä olevia. Hän alkoi viljellä kasvimaalla vihanneksia ja perusti asunnottomien ruokalan. Samassa ohjelmassa intialainen brahmaanikastiin kuuluva mies alkoi ruokkia ja pelastaa kerjäläisiä. Hän rakennutti kansainvälisellä avulla kerjäläisille hoitokodin.
Ennakkoluulottomuudella ja rohkeudella uskoa unelmiin he saavat paljon hyvää aikaan. "Kyllä, kokeillaan vaan" avaavat ovia.
 Neljävuotiaan omnipotentti "minä osaan ja minä haluan ja onnistun"-ajattelumalli on oikea tapa etsiä uutta suuntaa tiukoissa elämäntilanteissa.

Kaikki alkoi

...siitä kun aamulla herää silmät pystyssä. Väsyttää mutta ei kuitenkaan voi nukkua.
Voihan aamulla 4:30 tehdä muutakin kuin nukkua. Vaikka kirjoittaa.
Mitään järkevää syytä blogilleni en keksi. Ainoastaan suuri sisällä jäytävä harmitus.
Olen miettinyt zenbuddhaa, kuunnellut alkuperäiskansojen musiikkia, ajatellut aurinkoa joka on livennyt kuukausien taa. Mindfullnessiakin yritin. Ei auta.
Mantrana soi ärsyttävä päiväkotijollotus korvissa. Kyykkyyn, ylös ja ympäri, ympäri ja ylös!


Ainahan voi etsiä vikoja ja syitä. Pöljää ja turhaa touhua se on. Oma tyhmyyshän se yleensä on harmituksen keskiössä. Ja oma saamattomuus, tana.
Tunnevellissä lilluminen ilman vastarantaa on helvetin kuluttavaa. Ajattelin uida kuitenkin ja pysyä pinnalla. 
Luulen että tähän tunneähkyyn on hyvä ratkaisu, kengät jalkaan ja raittiiseen ilmaan. Kun on tarponut räntäsateessa ja sohjossa noin 400 km niin voi varmaan kokea puhdistavan zenbuddhalaisen kävelymeditaation nirvanan, toimii kuin tyhjenevä ilmapallo. Ei harmita enää kun jalat ovat tohjona, sattuu oikeasti!